OHDAKKEET VEHNÄPELLOSSA

Lutherin satuja ja opetuksia

 

Ohdakkeet vehnäpellossa

Kun katselette vehnäpeltoa, niin usein näette siinä kasvavan myös suuria ohdakkeita, jotka kohoavat korkeammalle kuin itse vehnä. Kun ohdakkeet seisovat siinä suorina ja niiden punertavat kukat ja vihreät lehdet loistavat auringonvalossa, niin saattavat ne monasti näyttää kauniimmalta kuin itse vehnäpelto. Vehnänkorrellahan ei ole erityisen kaunista ulkomuotoa eikä näköä. Siinä meidän rakas vehnäpeltomme seisoo vaalean kellahtavana ja ulkonäöltään vaatimattomana. Ihminen, joka ei tuntisi sen paremmin vehnää kuin ohdakettakaan, tekisi aivan väärät johtopäätökset. Kun hän näkisi ohdakkeiden kasvavan tuollaisessa hyvässä maassa korkeiksi ja reheviksi, tekevän koreita punaisia kukkia ja ruskeita siemennuppuja ja menestyvän kaikkialla tiheästi ympäröivän vehnän keskellä, joka näyttää kaikin voimin yrittävän tukahduttaa ohdakkeiden kasvun, kävisipä kuin kävisikin niin hassusti, että tuo ihminen luulisi ohdaketta hyötykasviksi ja vehnää hyödyttömäksi.

Ja kuitenkin, kuten me hyvin tiedämme, pahat ja piikkiset ohdakkeet eivät ole meille kenellekään iloksi ja hyödyksi. Jos niitä kosketamme, pistävät ne heti kättämme. Ohdakkeet ovat ja pysyvät ohdakkeina. Ei niille kannata mitään muuta tehdä kuin katkoa sirpillä, heittää kasaan ja polttaa koko roska. Vehnä jää herraksi pellolle ja korjataan ilolla talteen.

Niin emme me ihmisetkään kykene kaikkea pahaa itsestämme irrottamaan, usein nousee se yhä uudelleen ja uudelleen näkyviin pinnalle. Käy aivan kuin ohdakkeiden vehnäpellossa. Jos tahdottaisiin ne kokonaan hävittää, niin olisi ne revittävä maasta juurineen ja tarkoin katsottava, ettei edes juuren rihmaakaan jäisi maahan. Mutta jos näin tehtäisiin kasvavassa pellossa, silloin vahingoitettaisiin myös niitä, joita tahtoisimme suojella, tässä tapauksessa vehnää.

Meidän on myös pakko ihmiselämässäkin usein kärsiä vikojamme, mutta varottava etteivät ne valtaa meitä kokonaan ja pääse hallitsemaan meitä. Täysin puhtaaksi emme täällä maallisessa vaelluksessa itseämme koskaan saa, mutta viimeisenä päivänä tulee kyllä kaikki puhtaaksi. Silloin revitään ohdakkeet juurineen ja ne poltetaan iankaikkisessa tulessa.