Jussi Havukaisen syntymä oli erikoinen. Hän syntyi vuonna 1984
lääkärilakkoa uhmaten. Synnytysosastolla oli kiireinen viikonloppu,
mutta silti Jussi tuli maailmaan lauantaina. Syntyessään Jussi oli aivan
sininen ja veltto ja hänet kiidätettiin elvytykseen. Ei mennyt
kuitenkaan kuin hetki, kun Jussi voi jo oikein hyvin. Hänet kastettiin
kotona ja hän sai nimekseen Jussi Heikki. Papin kastaessa Jussia hän
alkoi nauraa ääneen. Siinä pappi ihmetteli, mikähän vesselistä mahtaisi
tulla. Jussin perheeseen kuuluivat myös isä Kalevi, äiti Ulla, isoveli
Petri, isosisko Minna ja pikkusisko Mia. Samana vuonna perhe muutti
Kuopion Kelloniemestä Riistavedelle.
4-vuotiaana Jussi sai Riistaveden seurakunnasta syntymäpäiväkortin,
jossa enkeli suojeli kahta pientä lasta. Jussia kuva kiinnosti kovasti
ja hän ihmetteli, miten enkeli voi suojella noin vaikeassa paikassa.
Äiti koetti selittää pojalle jotain itsekään ymmärtämättä.
Elokuussa vuonna 1988 äiti kuitenkin oppi jo paremmin kertomaan enkelin tehtävästä, kun hän itse sai oppia tuntemaan Jeesuksen.
Syksyllä perhe sai lainaksi Uuden testamentin kasettisarjan. Jussi
kuunteli niitä innolla useita tunteja päivässä. Äiti aivan pelkäsi, että
Jussi kuluttaisi jonkun kasetin puhki. Niinpä hän osti Jussille omat
kasetit. Isä luki iltaisin lasten raamattua ja Jussi piti siitä todella
paljon. Mikään satukirja ei ollut hyvä. Jussille kelpasi vain Raamattu.
Uusi testamentti oli ehdottomasti hänen lempikirjansa. Usein, kun hän
meni nukkumaan, hän laittoi kasetin pyörimään ja sitä kuunnellessaan hän
nukahti.
Kerran Jussi ajeli siskonsa Mian kanssa pyörällä. He kuulivat, kuinka
läheisellä leikkipaikalla oleva poika kiroili. Jussi meni pojan luo ja
sanoi hänelle: ”Älä kiroa, et pääse taivaaseen. Tunnusta syntisi. Jeesus
pesee sinun syntisi pois ja sinusta tulee Jeesuksen oma. Olet verellä
pesty ja taivaskelpoinen.” Jussin näin puhuessa isommat pojat eivät
voineet olla hänelle vihaisia, silla niin ovelaksi he hänet kokivat.
Jussi täyttyi Pyhällä Hengellä 5-vuotiaana. Vuonna 1989 seuroissa
Saunaniemen vanhalla kansakoululla nuori tyttö Itävallasta sanoi: ”Tämä
sana on jollekin. Kenet minä lähetän? Lähetä minut.” Siitä alkoi Jussin
työ. Hän oli innokas julistamaan evankeliumia tutuille ja
tuntemattomille. Samana keväänä Saarijärven koululla oli Roger Larsson
pitämässä kokousta, jossa Jussi oli perheensä kanssa mukana. Eräs ystävä
vei Jussin lenkkarit siunattavaksi ja Roger siunasi kengät tietämättä
kenen ne olivat. Hän sanoi, että nämä ovat pienen evankelistan alttiuden
kengät, mutta hänen työaikansa on lyhyt.
Päiväkotielämää
Jussin päiväkotiaika oli vaikeaa, hänen ei ollut koskaan tarvinnut
olla vieraassa hoidossa. Mutta kun äiti joutui leikkaukseen eikä isä
voinut jäädä häntä hoitamaan kotiin, joutui Jussi lähtemään aamuisin
hoitoon. Itku oli sydäntä särkevää hänen jäädessä sinne. Kuitenkin
Jussin sydämestä pulppusi riemu siitä, että sai olla Jeesuksen oma.
Päiväkodissa ruokapöydässäkin hän lauloi: ”Lähde Jumalaan pulppuaapi,
virta Herran täynnä on.” Kun Jussi ei malttanut olla hiljaa, hänet
laitettiin keittiöön syömään.
Eräänkin kerran Jussi oli kotona syömässä hoitolasten kanssa, niin
äiti ihmetteli, miksi Jussi ei syö. Asiaa Jussilta kysyttäessä hän itku
silmässä sanoi, että ruokaa ei ollut siunattu. Äiti pyysi Jussia
siunaamaan ruoan. Jussi siunasi: ”Pienet, suuret ihmiset Taivaan Isa
suojelee. Siunaa meitä kaikkia, kerhossa ja kotona ja töissä.” Tämä oli
Jussin tapa siunata pöydänantimet.
Jussin julistustyötä
Jussilla oli ihmeellinen tapa julistaa. Kerran eräs tuttu mies tuli
käymään ja poltti tupakkaa. Siihen Jussi sanoi: ”Kuulehan, etkö sinä
tiedä, ettei saisi polttaa tupakkaa. Sinun ruumiisi on Pyhän Hengen
temppeli. Jumala on luonut sen terveyttä varten ja vain tätä aikaa
varten, jota elämme. Ei sinun omilla voimilla tarvitse lopettaa kaljan
juontia ja tupakan polttoa, vaan Jeesus antaa sinulle uuden mielen ja
halun.” Mies suuttui Jussille silmittömästi. Eihän mies varsinaisesti
Jussia kohtaan suuttunut, vaan Jeesusta. Mutta Jussilla oli kyky
rakastaa ihmisiä. Hän halusi tämänkin miehen tietavan, että Jeesus
rakastaa häntä.
Jussi kantoi mukanaan pientä laukkua, jossa oli erilaisia Jeesuksesta
kertovia lappuja, joita hän mielellään jakoi ihmisille. Kylällä
kulkiessaan Jussi katseli ihmisiä syvällisesti. Hän näki ihmisten
silmistä, ketkä olivat Jeesuksen omia. Kerran Jussi sanoi
kirjastonhoitajalle: ”Sulla on raskas olo.
Haluaisin kertoa sinulle Jeesuksesta. Hän antaa sinulle voimaa.”
Jussi jutteli myös naapurin pojan, Nikon, kanssa Jeesuksen rakkaudesta,
mutta pian se kuitenkin kiellettiin häneltä. Jussi keksi pukea päälleen
Jeesus elää -paidan ja niin hän meni Nikon luo. Hän halusi todistaa
vaikka ilman puhetta. Jussi oli usein hädissään niistä lapsista, joille
hän oli kertonut Jeesuksesta. Hän tuskaili, kuinka löytäisi uudelleen
sen pojan, jolle hän oli puhunut Jeesuksesta. Joidenkin lasten hän koki
selvästi olevan kylvötyön alla. Jussi rukoili myös vauvan puolesta,
jolla oli sydänvika, ja tyttö todella parani ilman lääketieteellistä
hoitoa.
Kerran Jussin kummisetä, iso Jussi, tuli Jussin kotiin saunomaan.
Saunaa odotellessa Jussi kiipesi tyytyväisenä kummisedän syliin ja
kummisetä kysyi Jussilta: ”Mitenkäs se iso poika syliin tulee?” Jussi
vastasi siihen: ”Niin, minä olen jo kasvanut isoksi, kun et ole pitkään
aikaan käynyt.” Tovin istuttuaan Jussi virkkoi: ”Kummisetä, oletko sinä
uskossa?” Kummisetä meni aivan hiljaiseksi ja sitten vastasi: ”No,
omalla tavallaan.” Siihen Jussi heti tokaisi: ”Ei riitä omalla
tavallaan, vaan pitää uskoa Jeesukseen niin, että pääsee Taivaaseen.
Muuten ei pääse!”
Evankelistan kärsimyksiä
Jussi sai karsia, että oli puhunut Jeesuksesta. Eräänä talvena hän
oli naapurinpojan, Nikon, kanssa tekemässä lumipalloja. He keksivät
kairata palloon reiän ja Niko kehotti Jussia katsomaan reiästä. Jussi
oli kuuliainen, ja kun hän katsoi reikään, Niko tökkäsi silloin siihen
harjan varrella. Se osui Jussin silmään ja siitä tuli verta ja vettä.
Hänet jouduttiin viemään ambulanssilla sairaalaan. Lääkäri tutki silmää
ja ihmetteli, miten suuri varjelus pojalla oli ollut. Silmän pinnalla
oleva sarveiskalvo oli rikki kuudesta kohtaa, mutta ei onneksi
syvemmältä, joten näkö ei mennyt. Lääkehoito riitti. Jussi halusi
kaikesta huolimatta antaa Nikolle kuitenkin anteeksi. Antoihan Jumalakin
anteeksi meille, oli Jussin perustelu. Jussi kertoi myös Nikon äidille,
kuinka Jumala oli lähettänyt enkeleitä varjelemaan häntä.
Myöhemmin keväällä pojat olivat leikkimässä sokeaa. Niko oli ”silmä”
ja Jussi sokea. Niko talutti Jussia ja palotikkaat tuli eteen. Niko
käski Jussin kumartua ja nousta sitten nopeasti ylös. Jussi teki, kuten
kaskettiin, mutta kun hän nousi, pää osui tikkaisiin. Verta valuvana hän
juoksi äidin luo. Äiti pesi pojan verisen pään ja löysi otsasta ison
haavan. Jussi sanoi, että ei Niko tiennyt hänen olevan niin nopea,
Jussihan oli noussut kuin salama. Hän halusi antaa kaverille anteeksi,
niin ei tule paha mieli. Lisaksi hän sanoi, että kerrotaan Herran
parantaneen otsani, ei siinä ole kuin pieni reikä.
Mini otan palvelijani kotiin
Jussin äidille tehtiin useita leikkauksia. Niinpä kotona puhuttiin
myös kuolemasta ja sielun kuolemattomuudesta. Jussi oli vakuuttunut,
että uskovan ihmisen sielu siirtyy Jumalan luo. Äiti kertoi pojalleen,
että yleensä vanhemmat kuolevat ensin. Mutta Jussi sanoi kuolevansa
ennen äitiä. Äiti ei ymmärtänyt, mitä Jussi tarkoitti.
Vuonna 1990 Jussi oli perheensä kanssa Kaavilla eräässä
tupakokouksessa ja siellä eräs sisko sai sanan Herralta: ”Minä otan
palvelijani kotiin, mutta minä annan teille voiman kestää.” Jussin
vanhemmat miettivät silloin, että kukahan näistä ihmisistä kuolee.
Selvää oli se, että joku pääsee Taivaaseen.
Eräänä yönä, keväällä 1991, Jussin äiti puhui unissaan: ”On vain
vähän aikaa.” Isa kuuli tuon ja vastasi: ”On vielä vuosi aikaa.” Aamulla
äiti kysyi isältä, että mistä hän tietää, että on vuosi aikaa, sillä
hän muisti unensa. Isä vastasi, että Taivaalla oli valtavan suuret
tulinumerot: 1992. Vanhemmat olivat tavattoman iloisia, sillä he
luulivat, että Herra hakee omansa Taivaan kotiin, pois tästä maailmasta.
Keväällä Jussi halusi liittyä kirkkoon, koska hän ei ollut minkään
seurakunnan jäsen. Niin Jussi meni äitinsä kanssa papin puheille ja
äidin liityttyä kirkkoon Jussikin paasi seurakunnan jäseneksi ja hän oli
tyytyväinen.
Eräänä päivänä töissä ollessaan Jussin isä kuuli omin korvin, kun
Herra kysyi häneltä: ”Kalevi, miltä sinusta tuntuisi, jos sinulta
vaadittaisiin pois oma lapsi? Minusta on tuntunut paljon pahemmalta, kun
olen uhrannut oman poikani teidän puolestanne, että teillä olisi
iankaikkinen elämä.”
Viikkoa myöhemmin Jussi halusi, että Mia-siskon synttärit vietetään
kaksi viikkoa aikaisemmin, koska perheen oli tarkoitus lähteä
Kolmårdenin eläintarhaan. Ja niin ne vietettiin.
Torstai oli se päivä
20.7.1992 Jussi oli äitinsä kanssa Jussin kaverin, Jaakon, kotona
käymässä, kun kahvirukouksessa Jussin äiti sanoi Jaakon äidille:
”Torstaipäivä tulee olemaan sellainen päivä, jota sinäkään et tule
unohtamaan.” Illalla Jussin vanhemmat miettivät, mikä ihmeen merkkipäivä
torstai on. He eivät keksineet siihen selitystä ja unohtivat sen.
Torstaina 23.7.1992 puolen päivän jälkeen Jussi lähti Jaakon luokse
leikkimään, mutta tuli hetken päästä takaisin ja sanoi äidilleen: ”Äiti,
älä ole minulle vihainen, jos en tänään muista tulla ajoissa kotiin,
sillä tänään minun on ehdottomasti oltava Jumalan sanan kuulossa.
Heippa.” Niin hän lähti Jaakon luo.
Samana päivänä klo 16.30 Jussin isä oli ajamassa töistä kotiin, kun
ambulanssi tuli vastaan pillit huutaen. Hän ajatteli, että nyt on
jollakin todella hätä. Kotona äiti kertoi, että Jussi ei ole tullut
vielä Jaakon luota kotiin syömään. He lähtivät hakemaan Jussia. Heidän
tultuaan Jaakon kodin pihalle Jussin äiti näki poikansa pyörän
nurmikolla kumollaan ja sanoi: ”Jussi on hukkunut!” Isä suuttui ja
sanoi: ”Hulluksiko olet tullut, kun tuommoista puhut.” Jaakko oli
kalpeana isänsä vieressä pitäen isästään kiinni. Jussin isä kysyi, että
missä Jussi on. Jaakko ei puhunut mitään ja isänsä totesi Jussin menneen
varmaan kotiin. Jussin isä kertoi, että he ovat juuri tulleet kotoa ja
Jussi ei ollut siellä. Hän jatkoi, että lähdetään sinne, missä pojat
olivat, sillä täytyyhän poika löytää.
He ajoivat rannalle. Isa näki jo kaukaa sinisen paidan järvessä
kellumassa. Kahden metrin päässä laiturista, missä Jussi-poika makasi,
vettä oli vain nilkkaan asti. Isä nosti poikansa järvestä. Tämä oli isän
elämän raskain tehtävä, vaikka Jussi olikin vain pikkupoika. Hän kantoi
pojan makasiinin terassille. Ulla-Äiti alkoi itkemään. Samalla
laiturilla oli lääkäriperhe menossa veneelleen. Mies juoksi auttamaan ja
niin alkoi Jussin elvyttäminen. Jussin isoveli tuli paikalle ja hälytti
ambulanssin. Ambulanssia ei ollut paikalla, koska se oli viemässä
12-vuotiasta Olli-poikaa sairaalaan. Se oli sama ambulanssi, joka oli
tullut Jussin isää vastaan tuntia aikaisemmin. Olli oli ajanut
polkupyörällä pakettiauton perään, lentänyt takaikkunasta sisään ja
mennyt tajuttomaksi.
Ambulanssissa Olli oli tullut tajuihinsa ja kertonut, miten enkelit
veivät hänet iljettävien olentojen ohi kolmanteen taivaaseen, Taivaan
portille. Olli olisi halunnut mennä sisälle, mutta kirjurienkeli oli
sanonut: ”Sinun aikasi ei ole vielä tullut. Sinut täytyy laittaa
takaisin maan päälle.” Olli näki, kun kaksi enkeliä talutti pientä
valkopukuista poikaa ja ääni sanoi: ”Jussi Havukainen sisälle.” Ja Jussi
laskettiin yksin portista sisään.
Sama Ollia kuljettanut ambulanssi lähti niin pian kuin ennätti
hakemaan Jussia Riistavedeltä sairaalaan. Ambulanssin tulo viipyi niin,
että Jussin veli kävi hälyttämässä ambulanssin uudelleen ja lopulta
ambulansseja tuli kaksi peräkkäin. Viimeksi lähtenyt oli saanut ensin
lähteneen kiinni, koska autoilijat eivät olleet antaneet tietä. Jussin
elvytys kesti kolme tuntia. Ensiapuryhmä, joka tiesi, kuka on tulossa,
oli päättänyt, etteivät lepää ennen kuin Jussi on elvytetty. Se oli vain
ihmisten päätös ja Jumalalla oli toisenlaiset suunnitelmat: Jussia ei
saatu elvytettyä, vaan hän kuoli. Sairaalan ensiavussa Jussin isä ei
voinut muuta kuin huutaa: ”Kiitos Herra, että otit palvelijasi kotiin.”
Hän ei olisi pystynyt niin tekemään, ellei Pyhä Henki olisi häntä
auttanut.
Kun vanhemmat tulivat illalla kotiin, he tajusivat, että tänään on se
torstaipäivä, joka ei tule koskaan unohtumaan. Illalla kotona ääni
sanoi äidille: ”etsi Jussin laukku!” Kun laukku löytyi naulakosta, ääni
kehotti avaamaan sen. He avasivat ja näkivät sen olevan aivan tyhjä.
Kaikki traktaatit oli jaettu. Evankelista oli tehnyt työnsä loppuun.
Hautajaiset
Sitten koitti hautajaispäivä, 31.7.1992. Hautajaisväki kuunteli
kellojen soittoa, kunnes kirkkoon tuli sähköhäiriö; valot sammuivat ja
kellot eivät enää soineet. Vain aidot kynttilät alttarilla paloivat.
Kirkossa oli hiiren hiljaista; kukaan ei edes hiiskahtanut. Muutaman
minuutin kuluttua sähköt palasivat ja kellot soivat taas. Herra oli
järjestänyt palvelijalleen kunnianosoituksen näyttämällä, että Hän on
kaiken takana. Päivä oli inhimillisen ikävän päivä, mutta samalla ilon
päivä, koska Jussi oli päässyt Taivaan kotiin, jonne me olemme vasta
matkalla. Jussin perheessä huomattiin illalla, että tämä päivä oli
Jussin Mia-siskon syntymäpäivä, jota juhlittiin Jussin toiveesta jo
aikaisemmin.
Hautakivi
Vuotta myöhemmin Jussin isä käveli perheen mökillä metsässä, kun
jokin tarttui hänen nilkkaansa kiinni ja hän kaatui. Hän ihmetteli, mikä
hänen jalkaansa tarttui ja päätti tutkia asian. Hän raapi sammalia
maasta, kunnes sormet osuivat kiven kulmaan. Isä näki, että se on jokin
vaalea ja hän kampesi kiveä ylös. Hän huomasi sen olevan vajaa kymmenen
senttimetriä paksu, seitsemänkymmentä senttimetriä leveä, sileä ja
väriltään valkoinen. Isa oivalsi heti, että siinä on Jussin haudalle
kivi, sillä Jussi oli kerännyt eläessään valkoisia kiviä.
Hän halusi itselleen myös uuden nimen. Nimeä etsittiin allakastakin,
mutta sieltä ei löytynyt sopivaa, johon olisi nimi vaihdettu. Raamatussa
Ilmestyskirjan toisessa luvussa puhutaan, kuinka Jeesus lupaa antaa
sille, joka voittaa, valkoisen kiven ja siihen kirjoitettuna uuden
nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja. Niin Herra järjesti
tämänkin asian.
Pikku Jussin lempilaulu
Sateenkaaren kaarisiltaa juosta tahtoisin
kaikki kauniit värit purkkiin laittaisin,
niin en tehdä voi, Jumala kun loi, kaarensa
taivahalle. Sateenkaari, sateenkaari meitä
muistuttaa, kuinka rakastava on Isa Jumala.
Pikku Jussin elämän opetus
Jussin elämästä me voimme oppia että täällä maan päällä
kahdeksanvuotiaskin voi olla evankelista ja johdattaa ihmisiä Jeesuksen
luokse. Toivon että tämän kirjan kautta Herra voisi olla rohkaisemassa
kaikkia uskovia kristilliseen kasvatukseen. Tavoitteena olisi, että jo
aivan pienet lapset, 4 – 5 vuotiaat voisivat olla kertomassa Jeesuksesta
ikätovereilleen. Siksi pyydän että mietit ja rukoilet, mikä on sinun
paikkasi lähetettynä ja Jeesuksen seuraajana. Ainakin voit rukoilla, ja
myös jakaa tätä kirjasta eteenpäin.
Ole siunattu.
Päivö Parviainen
|
