KIRKKOTIELLÄ

Kirkkotiellä

”Äiti”, hän äkkiä kysyy, ”onko se sama Jeesus?” ”Mitenkä?” – ”Jouluna, äiti, muistatko, myös oli Jeesus, sellainen pieni aivan, eikä hän itkenyt yhtään, seimessä heinillä nukkui eikä itkenyt yhtään. Onko se sama Jeesus, joka on ristinpuulla tällä tavalla, äiti?”

”On, hän on se sama Jeesus.”

Päivä on pilvinen, sillä pitkänäperjantaina päivä on pilvinen. Äitinsä kirjaa kantaa poika ja omiaan miettii. ”Kirkossa sanottiin, äiti, että se toinen Jeesus yrttitarhassa itki. Ja sitten ne sotamiehet tulivat sinne, ja sitten ne veivät hänet ja löivät nauloilla ristinpuulle - tällä tavalla, äiti. Löivät. Varmaan se koski, varmaan se kovin koski, sillä hän huusi isää ja itki… Äiti, hän itkee nytkin, kuuletko, koko ajan?”

”Mitenkä,? Missä itkee?”

”Sinun kohdallas aivan kuuluu se itku, äiti.” ”Minun?” Vavahdus puistaa äitiä niin kuin lyönti. ”Minun? eikä se itku sitten sinulle, sinussa itke?” ”Ei, se ei itke tässä. Jeesus heinillä nukkuu eikä hän itke yhtään.”

Päivä on pilvinen, sillä pitkänäperjantaina päivä on pilvinen. Äitinsä kirjaa kantaa syytön, huoleton poika ja nauraa lintua, nauraa… Varpunen hyppii tiellä, hyppii… Oi, miten kevyt!

Jeesus äidissä itkee.