keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

TUULEN JA MEREN VALTIAS 16

Lasten paras ystävä kirja jatkuu ..


Tuulen ja Meren Valtias

Niin tapahtui eräänä päivänä, kun Jeesus näki paljon kansaa ympärillään, että hän määräsi lähdettäväksi illan tullen Gennesaretin järven toiselle rannalle sanoen opetuslapsille:
- Lähtekäämme järven toiselle puolelle.
Niin he laskivat kansan luotaan, ja hän astui opetuslapsineen veneeseen.
Ja he lähtivät vesille, ja muitakin veneitä oli heidän seurassaan. Ja heidän purjehtiessaan Jeesus oli itse veneen perässä ja nukkui nojaten päänaluseen.
Opetuslapset, joista useat olivat vanhoja kalastajia ja merenkävijöitä, hoitivat venettä taitavasti ja sanoivat toisillensa:
- Hyvä on, että Mestari saa nukkua, koska hän on koko päivät saarnannut Jumalan valtakunnasta ja parantanut sairaita.
Yö oli tullut, mutta tuuli oli hyvä ja opetuslapset ohjasivat venettä taivaan tähtien mukaan, odottaen aamun valkenemista, jolloin päästäisiin toiselle rannalle.
Mutta keskellä yötä syöksyi alas järvelle myrskytuuli. Niin merellä nousi kova myrsky, ja aallot syöksyivät veneeseen, niin että se peittyi aaltoihin ja se oli täyttymäisillään, ja he olivat vaarassa, mutta hän nukkui.
Niin he menivät ja herättivät hänet sanoen:
- Mestari, me hukumme!
Ja joku heistä rukoili ja sanoi:
- Opettaja, etkö välitä siitä, että me hukumme?
Ja joku vaikeroi hätääntyneenä ja sanoi:
- Herra, auta, me hukumme!
Silloin hän nousi ja nuhteli tuulta ja veden aallokkoa ja sanoi merelle:
- Vaikene, ole hiljaa!
Niin tuuli asettui, ja tuli aivan tyven.
Ja hän sanoi heille:
- Miksi olette niin pelkureita? Kuinka teillä ei ole uskoa? Missä on uskonne?

Mutta kova pelko oli vallannut opetuslapset, eivätkä he vastanneet hänelle mitään, vaan tarttuivat airoihinsa, koska he eivät voineet enää purjehtia.
Niin hän painautui uudelleen veneen peräkeulaan, nojasi päänaluseen ja nukkui.
Silloin opetuslapset sanoivat toisilleen:
- Kuka tämä onkaan, kun sekä tuuli että meri häntä tottelevat?
Ja ihmiset, jotka olivat muissa veneissä ja olivat nähneet kaiken, mitä oli tapahtunut, ihmettelivät ja sanoivat:
- Millainen tämä on,  kun hän käskee sekä tuulta että merta, ja ne tottelevat häntä.
Kun he aamun valjetessa tulivat toiselle puolelle Gennesareti järveä, niin muissa veneissä olleet ihmiset tulivat kyselemään tarkkaan, kuinka kaikki oli tapahtunut.
Niin he vastasivat ja sanoivat heille:
- Kun myrsky syöksyi alas järvelle ja vene peittyi aaltoihin, ja me kaikki kastuimme ja hänkin oli aivan märkä, ei hän herännyt, ennenkuin menimme ja herätimme hänet ja rukoilimme häntä auttamaan meitä. Niin hän nousi ja nuhteli tuulta ja aallokkoa, ja samassa hetkessä tuli aivan tyven.
Niin ihmiset sanoivat toisillensa:
- Ellei Mestari olisi ollut meidän kanssamme, niin me kaikki olisimme hukkuneet, sillä kaikki veneet olivat täyttymäisillään. Totisesti hän on Jumalan Pyhä.
Ja he lähtivät ja seurasivat häntä ylistäen Jumalaa hänen pelastuksestansa.

jatkuu ...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

JOULUEVANKELIUMI 2023 LAPSILLE

JOULUEVANKELIUMI  Katso video: https://youtu.be/DK4enWg6ky4?feature=shared Heinillä härkien kaukalo: https://youtu.be/UaZV351JERE?si=0ZWAv5e...