perjantai 3. toukokuuta 2019

LAUPIAS SAMARIALAINEN 35

Lasten Paras Ystävä, kirja jatkuu ...


Eräänä päivänä Jeesus puhui opetuslapsillensa, jotka olivat palanneet iloisina saarnamatkaltaan, ja sanoi heille:
- Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne on kirjoitettuna taivaissa.
Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi:
- Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt. Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne, kuka Poika on, kuin Isä, eikä kukaan muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
Ja hän kääntyi opetuslapsiinsa erikseen ja sanoi:
- Autuaat ovat ne silmät, jotka näkevät, mitä te näette. Sillä minä sanon teille: monet profeetat ja kuninkaat ovat tahtoneet nähdä, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet.
Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi kiusaten häntä:
- Opettaja, mitä minun pitäisi tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?
Niin hän sanoi hänelle:
- Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?
Hän vastasi ja sanoi:
- Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.
Hän sanoi hänelle:
- Oikein vastasit, tee se, niin saat elää.
Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle:
- Kuka sitten on minun lähimmäiseni?




Jeesus vastasi ja sanoi:
- Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät kasvoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi.
Niin vaelsi sattumalta pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse. Samoin leeviläinenkin, kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse.
Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, ja tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä. Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä.
Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi:
- Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan.


Kuka näistä kolmesta osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?
Hän sanoi:
- Se, joka osoitti hänelle laupeutta.
Niin Jeesus sanoi hänelle:
- Mene ja tee sinä samoin.
Ja hän lähti, ja mennessänsä hän sanoi itsekseen, kun hän katseli opetuslapsia, jotka iloitsivat siitä, että heidän nimensä oli kirjoitettuna taivaissa:
- Kuinka helppoa onkaan lapsenmielisten ihmisten päästä sisälle Jumalan valtakuntaan, mutta minulla, joka olen viisas ja ymmärtäväinen ja ajattelen aina itseäni, enkä lähimmäisteni parasta, on monta estettä.
Ja hän meni ja ajatteli vain itseänsä, eikä hän huomannut köyhiä lähimmäisiänsä, jotka kohottivat anoen kätensä hänen puoleensa tien vieressä.
Mutta kun Jeesus kulki sitä tietä, huomasi hän heidät kaikki, ja hän katsoi ja auttoi heitä heidän vaivoissaan, sillä hän rakasti heitä.
Ja opetuslapsetkin opettelivat rakastamaan lähimmäisiään niinkuin itseään.


jatkuu ...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

JOULUEVANKELIUMI 2023 LAPSILLE

JOULUEVANKELIUMI  Katso video: https://youtu.be/DK4enWg6ky4?feature=shared Heinillä härkien kaukalo: https://youtu.be/UaZV351JERE?si=0ZWAv5e...