maanantai 15. heinäkuuta 2019

KAKSI JOUKKOA ISTUIMEN EDESSÄ 45

Lasten Paras Ystävä kirja, viimeinen tarina.






Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessa ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.

Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen ertottaa lampaat vuohista.
Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
Silloin Kuningas sanoo oikealla puolella oleville:
- Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minun syödä. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda. Minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne. Minä olin alaston, ja te vaatetitte minut. Minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen:
- Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda? Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut. Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?
Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille:
- Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.


Sitten hän sanoo myös vasemmalla puolellaan oleville:
- Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu paholaiselle ja hänen enkeleillensä. Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä. Minulla oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda. Minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne. Minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua. Sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.
Silloin hekin vastaavat sanoen:
- Herra, milloin me näimme sinut nälkäisinä tai janoisena tai outona tai alastomana tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?
Silloin hän vastaa heille ja sanoo:
- Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.
Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.





Myöhemmin Jeesus jatkoi ja sanoi Johannekselle:

- Älä lukitse tämän kirjan profetian sanoja, sillä aika on lähellä.
Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen.
Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekkin hänen tekojensa mukaan. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin.
Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti.
Ja Henki ja morsian sanovat:  ..Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: .. Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.
Hän, joka näitä todistaa, sanoo: .. Totisesti, minä tulen pian!"
Amen, tule, Herra Jeesus!

LASTEN PARAS YSTÄVÄ
KUVAKIRJA JEESUKSEN ELÄMÄSTÄ 
Ensio Lehtonen 
Tampere 1946 

 ( kuvat täällä blogin tarinoissa, eivät olleet kirjasta)

Loppu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

JOULUEVANKELIUMI 2023 LAPSILLE

JOULUEVANKELIUMI  Katso video: https://youtu.be/DK4enWg6ky4?feature=shared Heinillä härkien kaukalo: https://youtu.be/UaZV351JERE?si=0ZWAv5e...